Suurimman osan ajasta tuntuu siltä että koko prosessi jossa olen, tai jossa olemme, on täysin turha, ei se anna mitään, eihän siitä saa "mitään irti"...
Elämänvoimaa ei käy haastaminen, sillä heti kun tämänkin kelan projektoriini asetan, oivallan kuitenkin syvällisempää viisautta vasten kelaa valottaessani että prosessi edistyy huolimatta siitä onko prosessin kokija tietoinen tapahtumista. Ainoastaan valitessaan olla avoin prosessille kokija ikäänkuin alistuu maailmankaikkeuden fundamentaaliselle luonteelle (ainakin nöyrtyy sen edessä, murtuu); muutokselle, jossa ei ole enää turva-alueita joihin paeta tekojen, sanojen ja ajatusten seurauksia.
Prosessista, sen kulusta ja nykytilasta epätietoisemmissa tiloissa valitseva olento päättää ikäänkuin sivuuttaa ravintolalaskun illan päätteeksi. Ehkä ateria ei tyydyttänyt tai on vaan niin kusipää että haluaa juoksut. Enpä tiedä minkälaisia perintätoimistoja "ravintolamme" käyttää, mutta jumankauta homma pelaa. Sitä saa mitä tilaa, kautta rannan tosin, sillä tässä "ravintolassa" ei koskaan tiedä mitä saa - nähdäkseni luominen meissä tapahtuu niin "salatulla" tasolla ettei tajunta ainakaan sellaisenaan, haluineen, hyveineen ja himoineen "murtaudu läpi", vaan tyytyy aistiskelemaan ajatuksien muodossa saapuvia energialatauksia ja värähtelyjä, ja pelaamaan peliään siellä.
..
Ajattelin juuri kirjoittaa jotain tähän vielä prosessin tiedostamisesta kunnes hiffasin että mitä helvetin paskaa taas täällä oikein länkytän.
No comments:
Post a Comment