Niin siitä hengestä

Henki on ihmisen sisäisen kokemuksen ydin. Voiko sitä tuon paremmin sanoiksi pukea.

Me olemme itseasiassa jotain "ei-materiaalista". Me olemme tuo "eteriteetti", joka lihaksi pukeutuu ja subjektiivisen maailmankuvan omaksuu. Joka pukee päälleen Guccin puvun, tai myllyverkkarit. Joka käyttää kahvia kohtuuttomia määriä, murhaa, raiskaa, tuomitsee, hyväksyy, pelkistää, kasvattaa viiksiä, kasvattaa kainalokarvoja, ajaa pillukarvoja, asettaa silikoni-implantteja, pumppaa penistään tiikeripumpulla, ajaa käsittämättömiä avaruuslaitteita. No, käsität varmaan pointin ilman sen kummempia makaabereja herkutteluhetkiä mielikuvien parissa (niitä kyllä riittää, sen voin sanoa).

Materiaalinen maailma on energiaa niin alhaisella värähtelytaajuudella että se vaikuttaa olevan staattista. Itseasiassa totuus on että olisi vähättelyä sanoa mitään muuta. Kaikki (niin, tarkoitan Kaikki) on vuorovaikutteista elämänvoimaa jossain sen valitsemassa kristalloitumismuodossa. Joskus käy niin, että "eteerisinä" persoonallisuuksina valitsemme kanavoida sitä päin helvettiä, niin sanoaksemme, ja niin sanommekin. Juuri näin tapahtuu tälläkin hetkellä planeettamme päällä, ja missä mittakaavassa, en voi tätä mitenkään alleviivata. Tajuntamme on totisesti rajallinen. :)

Suurin osa ihmisistä ei koskaan käy tämän oivalluksen parissa. He ovat kiireisiä, heidän kovalevynsä ovat täynnä, he etsivät miellyttäviä kokemuksia joista ei aiheudu kustannuksia. Heitä ei kiinnosta maksaa hintaa matkasta joka ei välttämättä johdakaan välimeren aurinkoon, vaan oman minuuden raastavan vankilan kaltereita omituisilla ulokkeillaan kaapimaan. Kuulostaa lohduttomalta, mutta nämähän ystäväni hyvä ovat vain mielikuvia mitä kirjoittamani sana aiheuttaa. Todellisuudessa mitään vankilaa ei edes ole. Ja sitä on Tosi Hengellisyys sanan varsinaisessa merkityksessä, syvemmällä todellisuudessa kuin ikinä.

Todellisuus... Hehe. Hassua kuinka aina tämänkaltaisista asioista kirjoittaessa takavasemmalta hiipii ration vartiokoira hiljentämään intuition virtausta. Patoamaan sitä minkä tunteva olento minussa haluaa julistaa. Halunneeko heikentää "kokemuksen arvoa" asettamalle sille egoistiset tutut raamit, opastaen minuuttani pikkuhiljaa takaisin kohti entistä versiota, Ihminen 0.4:sta jolle vielä on tärkeätä hakea miellyttäviä kokemuksia tiedostamisen raskaan ikeen pukemisen sijaan...

Todellisuus on kuin koiranpaskan katkera haju kalliissa kengissä.
Todellisuus on kuin pyllyn kaivamista ja sen jälkeen sormen haistamista.
Todellisuus on kuin herääminen suoraan LSD-tripin piikkikohtaan.
Todellisuus on kuin todellisuus joka on kuin todellisuus joka ei kuin todellisuus tavallaan, vaikka se on todellisuus.


Vittu Om! Mä jotenkin flipahdan näihin keloihin niin pahasti joskus että mietin että minne helvettiin purkais tätä skeidaa. No, tähän sain osan taas talteen. Todella naivistista, kylmää läppää. Tyylit ovat onneksi monet.


En jatka enää sen enempää hengestä jauhamista koska jos todellisuus tuottaa noin paljon vaikeuksia ilmaista sitä perimmäistä Ideaa, niin mitähän ...helvettiä siitä Hengestä blaastamisesta tulisi.

Rainaa

Suurimman osan ajasta tuntuu siltä että koko prosessi jossa olen, tai jossa olemme, on täysin turha, ei se anna mitään, eihän siitä saa "mitään irti"...

Elämänvoimaa ei käy haastaminen, sillä heti kun tämänkin kelan projektoriini asetan, oivallan kuitenkin syvällisempää viisautta vasten kelaa valottaessani että prosessi edistyy huolimatta siitä onko prosessin kokija tietoinen tapahtumista. Ainoastaan valitessaan olla avoin prosessille kokija ikäänkuin alistuu maailmankaikkeuden fundamentaaliselle luonteelle (ainakin nöyrtyy sen edessä, murtuu); muutokselle, jossa ei ole enää turva-alueita joihin paeta tekojen, sanojen ja ajatusten seurauksia.

Prosessista, sen kulusta ja nykytilasta epätietoisemmissa tiloissa valitseva olento päättää ikäänkuin sivuuttaa ravintolalaskun illan päätteeksi. Ehkä ateria ei tyydyttänyt tai on vaan niin kusipää että haluaa juoksut. Enpä tiedä minkälaisia perintätoimistoja "ravintolamme" käyttää, mutta jumankauta homma pelaa. Sitä saa mitä tilaa, kautta rannan tosin, sillä tässä "ravintolassa" ei koskaan tiedä mitä saa - nähdäkseni luominen meissä tapahtuu niin "salatulla" tasolla ettei tajunta ainakaan sellaisenaan, haluineen, hyveineen ja himoineen "murtaudu läpi", vaan tyytyy aistiskelemaan ajatuksien muodossa saapuvia energialatauksia ja värähtelyjä, ja pelaamaan peliään siellä.

..

Ajattelin juuri kirjoittaa jotain tähän vielä prosessin tiedostamisesta kunnes hiffasin että mitä helvetin paskaa taas täällä oikein länkytän.