Eläimestä ja häpeästä

Tunnen monista tekemistäni asioista häpeää. En lähde tässä sen enempää kertomaan että minkätyyppisistä tekemistäni asioista, jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä.

Olen kasvanut ympäristössä, jossa todelliselle sydämelliselle avoimuudelle ei juuri ole ollut sijaa läpivalaista ihmismielen, noh sanoisinko sen vai en, läpimätiä motiiveja.

Me nimittäin olentoina tunnumme syntyvän jonkinlaisen täydellisen itsetuhon kulttuuriin, joka on tiedostamatta siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilmeisesti tarkoitus on varjella jotain hyvin tärkeää tietoa joka on välttämätöntä todellisuuden oikein kokemiselle. *Krhm*. No, esimerkki. Tämä "Itse" käsite ensinnäkin. Ikäänkuin tämän mekaanista kyvykkyyttämme suojavaan ihokerroksen jälkeen yhtäkkiä "Minä" loppuisin. Omituinen ajatus - täytyy oikein ihmetellä miksi "helvetissä" tämä nyt näin meni. Millä todellisuuden tasolla on välttämätöntä kokea tai ajatella että "on erillinen" maailmankaikkeudesta? Seuraako joku "erikoispalkinto" vain "minulle" jos elän oikein näissä suhteellisisten käsitteiden rajaamissa "malleissa" jotka vaihtuvat kuin merituulen puhaltamat hajut rannalla (aina lokinraadoista suloisen kevään aromaattiseen hyväilyyn)? Hyödyttääkö tällainen "erillisyyden" illuusio ketään?

Mitä se hyöty on sitten? Monien filosofien mielestä kyseinen käsite ei ole millään tasolla yhteydessä Jumalaisen Idean kanssa, sen Puhtaan Totuuden, jos et heti kässännyt tiäksä.

Eli suhteellista on kaikki niin kauan kun tällaiset käsitteet kuten "hyöty" tai "hyvä" tai "perkeleellinen" pyörivät keskustelussa, niin kauan pysytään poissa Jumalan Sanasta kuin kissa huonomerkkisestä kissanruuasta. Ei vaan mene läpi, ne eivät voi penetroitua korkeammille värähtelytasoille

Soitan nyt muuten mielenkiintoista musiikkia, jos joku ihminen haluaa tietää mitä niin tämä on: "Receiver"-nimisen orkesterin "Svenska på sjukhus (jh edit)". Orkesteri "Receiver" on minun ja ystäväni Johan Halinin projekti vuosien takaa. Olkaa hyvät.

Imuroi tästä: Receiver - Svenska på sjukhus (jh edit) - mp3



Rauhaa ja siunattua iloa päivääsi.

Pimeydestä valosta muista

Elämme ihmeellisessä suhteellisuudessa. Oma suhteellisuuden kenttäni on tällä hetkellä virittynyt keloihin pornografiasta ja omasta suhteestani tähän ihmismielen ja -kehon tuotteeseen. Katsottuani elokuvan "Reikä sydämessäni" joka on Lukas Moodyssonin uusi elokuva oma näkökulmani muutti suuntaansa hivenen sinne päin missä pidetään pornografiaa vain jonkinlaisena mahdollisimman nopeasti poiskiskottavana kieroutumana eikä hyväksyttävänä "viihteen muotona" kuten useat ihmiset asian ilmaisevat.

Me niin varjelemme uskonvapauttamme, sananvapauttamme ja "henkilökohtaista koskemattomuutta" että sormiemme läpi valahtaa itse koko elämä, tottelemattomuudesta on työkalun sijaan tehty jonkinlainen helvetillinen koneisto joka halveksuu elämää ja ottaa kaiken mitä se ikinä keksiikään "tarvitsevansa" ollakseen onnellinen.

Ihmiset kyllä te tiedätte hyvin sydämessänne (tai jossakin, siis sydänhän nyt on tää vanhan liiton tapa ilmaista asia) että rakkaus on hengellistä, todellisuus on rakkautta, joten todellisuus on hengellistä. Todellisuus ei ole vain tätä luonteetonta ainetta. Tutki sitä sisäistä hiljaisuutta. Tarkkaile.


Sisäinen tila muuttuu ulkoiseksi tilaksi. Tällä hetkellä omassa elämässäni vaikuttavat omat näkemykseni kokevat perinpohjaista uudistusta. Uudelleenluomista. Olen tullut pisteeseen jossa valintani melkein poikkeuksetta johdattavat minun kivun kokemukseen. On tultava uudelleen tietoiseksi jotta voi valita uuden tien. Herätys.

Herätys unesta todellisuuteen. Näin voisi kuvata prosessia.

Lapsestani

Minusta tuli juuri isä. Tarkoitan nyt kolme kuukautta sitten.

Kaikki on muuttunut. Kaikki muuttuu tällä hetkellä joka hetki.

Heti kun yritän luoda jonkun kätevän paradigman mieleeni, joka kattaisi kaiken tämän muutoksen ja tekisi siitä mielelle sopivan tyydytyspaketin, huomaan seuraavassa hetkessä sen olevan vanhentunut. Vain runkkaaminen ja muu mielihalujen perässä juokseminen jää jäljelle pitämään vanhaa versiota minusta olemassa. Kaikki muu ikäänkuin lipuu ohi virran lailla, jättäen jäljelle mieleni syvimmän toteamuksen, halun olla olemassa, halun manifestoitua ja halun hakea vapauden äärirajat ja painia sielun kanssa hallinnasta kuin grizelzlykarhu painii lajitoverinsa kanssa reviiristä.

Tasapaino on todella hauras asia, niin hauras etten edes käsitä sitä. En koskaan kykenekään käsittämään sitä, sillä käsittäminen on juuri tätä mielivaltaa, jonka jätän jahka tähän "koira jahtaa häntäänsä"-leikkiin kyllästyn.

Jotkut eivät kyllästy siihen koskaan, ja minua harmittaa, sillä saatan kuulua heihin....

Ilmastonmuutoksesta ja maailman nykytilasta keskusteltaessa puhutaan ja kirjoitetaan usein siitä,
miten ja millä tavoin muutokset elintavoissamme voisivat vaikuttaa meidän ihmisten hyvinvointiin ja ympäristöön.
On tehty paljon erilaisia muutosehdotuksia ja suunnitelmia kestävän kehityksen aikaansaamiseksi, ja
vieläpä joitakin näistä suunnitelmista on pantu peräänantamattomien ihmisten vuosikausien ponnistelujen jälkeen täytäntöön.

Tämä on ollut hienoa taistelua, ja moni ihminen on sen seurauksena herännyt tarkastelemaan maailmaa uusin silmin, valmiina
toimimaan paremman maailman puolesta.

Tosiasia kuitenkin on että vaihtamalla aurinkopaneeleihin, kestoivaippoihin ja luomumaitoon emme vielä kovin pitkälle pötki.
Meidän koko suhtautumisemme ja asenteemme maailmankaikkeutta kohtaan (ei siis pelkkää
planeettaamme ja sen päällä esiintyvää elämää kohtaan!) on muututtava perusteellisesti, jos haluamme elää onnellisuudessa ja
harmoniassa sen kanssa. Minusta tuntuu suoraan sanoen, että on poistettava tiettyjä häiriötekijöitä tietoisuudestamme.

Nähdäkseni evoluutioteoria sopivasti vaikkapa kristinuskon pumpulisella ja todellisen yksilönvapauden kuristavalla
teorialla höystettynä antaa ihmisolennolle jonkinnäköisen sanattoman oikeuden
"hyväksi"käyttää ja tehdä mitä huvittaa kaikella minkä
planeetan päältä ja alta löytää.

Toisin sanoin, meidän kulttuurimyyttimme oikeuttaa meidän ahneen käytöksemme,
se ikäänkuin hiljaa kuiskaa korvaamme, että vahvimman oikeus on tehdä
aivan mitä tahansa mieleen juolahtaa, kunhan se palvelee omien (tai ihmisten joista on jotain
"hyötyä") aivojen mielihyväreseptoreita juuri sillä hetkellä, sillä Jeesus (tai no, kuka tahansa mestari, pääasia on
että omista pahoista teoista ei tarvitse vastuuta kantaa)
kuitenkin armahtaa kaikki synnit.. Tämä on länsimaisen kulttuurin tila uuden vuosituhannen jo koitettua.
(Eikä vapahtaja sittenkään saapunut, ei vieläkään. Vaikka lupasi.)

Meidän on muutettava tarinaamme, meidän on luotava se uudelleen. Meidän on lakattava
tuntemasta syyllisyyttä menneistä virheistämme, kohdattava itsemme vaikeatkin puolet ja tehtävä
aselepo menneen minämme kanssa. Vain siten voimme jatkaa puhtain sydämin ja kirkkain mielin
huomiseen, jossa rakennamme sen uuden valtakunnan, jota niin monet odottavat passivoituneina ja masentuneina elämiensä
hamaan loppuun saakka.

Meillä on vain nyt, ja tässä hetkessä meidän on kyettävä antautumaan.

"etsijä"

etsin jotain uutta, sillä en voi muuttaa menneisyyttäni.

tässä istun ja pohdin niitä aikoja, jolloin tiesin jollain "hämyisellä" tavalla että
kaikki päättyy vielä hyvin, että löydän kuin löydänkin etsimäni, jotain minkä olen
kadottanut etsiessäni ulospääsyä painajaisesta, johon olen syntynyt.

täytyy hukata ennenkuin voi löytää, minulle on kerrottu. täytyy hukata ennen kuin voi löytää!

ja kas, mitä tapahtuikaan!

taskussani on nyt se määrittelemätön määrä valoa jota niin kaipasin pimeinä hetkinä!
energiaa - niin puhdasta, niin haurasta.

niin heikkoa, joku tietämätön sanoisi.

niin sanoisi vain joku todella tietämätön, joku joka ei näe eikä usko koskaan
edes näkevänsä tämän materian mellakkapoliisirivistön ja irstaiden mielikuvien demonien
vartioiman esiripun taakse,

backstagelle,

missä istuvat karl marxin, jeesuksen, carl jungin ja anna nicole smithin kaltaiset vanhat
mutta väsyneet mustat mestarit, silmänkääntäjät, temppumaakarit. he joille ei kerrottu ja pureksittu
tarina riittänyt pitämään sisäistä vaahteranmäen eemeliä kartuttamassa merkityksetöntä puu-ukkokokoelmaa.

siellä he istuvat,
ovaalinmuotoisessa pöydässä, ja spliffi kiertää - tarinaa riittää kerrottavaksi, tarinat,
jotka ovat jok'ikinen mahtavampi kuin minun suusta vapauttamani pajunköysi, joka vain
viitteellisesti liittää minut mestareiden jälkeensä jättämiin vihjeisiin, narunpätkiin,
ympäri tätä universumia!

yhdistyn niissä legendaksi,
tajunnan pyörremyrskyksi, joka hajottaa nämä historian pölyset rivit,

vapauttaen ne uudeksi ravinnoksi - uusille oivalluksille.

uusille vaelluksille kaikkeuden keskipisteeseen, mistä on yhtä pitkä matka kaikkialle!

vapautan elävät kuolleet, joiden keskellä elän omaa kristus-fantasiaani, välillä pudoten
omiin ohjelmoituihin mielikuviini paremmasta huomisesta... äh, mitä paskaa!

täällä on leipäni niin pirun tiukassa, joten toivon salaa, että joku lähettää tililleni rahaa.
en enää itsekkäistä syistä, vaan kaikkeudellisista syistä. syistä joita en karsasta katsoa lähempää.

ymmärrätkö sinä minua?

näetkö sinä,

minäkin vain yritän kehnosti epäonnistuakseni tulla täydellisemmäksi joka spiraalin
kierrolla, lähestyessäni morontiamaailmoja sankareiden ja pyhimysten kutsuessa minut syömään
leivästään, juomaan tuoremehuaan. he tarjoavat minulle yösijan pestyissä lakanoissa,
he hymyilevät ja syttyvät innosta kun kerron tarinani heille, he kruunaavat minut kuninkaaksi,

oikeutetulle paikalleni!

ketä sitten hallitsen?
kuka hallitsee ketä?

kuka on tämä kuka?

kuukahdanko ennenkuin sen selvitän?

uskallanko itse tunkeutua läpi sovinnaisuuden piikkilanka-aidan, vain tullakseni pidätetyksi,
uhratuksi pakanoiden alttareilla,
annanko heille mahdollisuuden ilmiantaa minäni - kunnianosoituksena smurffipapalle ja hänen johtoportaalleen
jossa istuvat leveäperseiset ukot.

hehän ylläpitävät tätä sairasta järjestelmää, joka saa nuoret urhot käyttäytymään kuin ikäloput kääkät,
joka saa lapset unohtamaan pyhän hiljaisuuden, josta ovat tulleet - tyhjä katse silmissä, mutta silti
niin fanaattisella uholla!

juuri sellaisella fanaattisella uholla, mikä isässäni formuloita katsellessa herää.

nyt minä näytän, kaljatölkki painuu kasaan, niin myös lapsen minussa puhdas, mutta karaistu ja viaton katse.

mekaanisen suorittamisen maailmankuvan ikoni, jeesus nasaretilainen nousee ovaalista pöydästä, tumppaa spliffin ja
ottaa avosylin vastaan tämän torjutun soturin, petaa sijan lohdun ja isänmaallisen paatoksen saattohoitolan
viimeiselle tukkotäydelle osastolle, missä toiset samankaltaiset hylkiöt lepäävät laakereillaan, sylkevät kattoon ja antavat
syljen tippua takaisin omille kasvoilleen samalla kun lesbopornopätkä pyörii projektorista isolle valkokankaalle.

kaikki katsovat tätä show'ta kiihkoissaan, samalla alitajuisesti odottaen vapautumistaan,

sitä hetkeä kun luoja löytää meidät, hukatut.

Koskemattomuudesta

Hyvää päivää sinulle.

Porvoossa ja muualla kuohuu tällä hetkellä, monet ihmiset ihmettelevät mihin ja miksi tämä maailma on menossa. Ymmärrettävistä syistä, toki, sillä monet mielikuvissa rakennetut suloiset utopiat ja jo olemassa olevat sopimukset rauhasta ja hyvinvoinnista rapistuvat todellisuuden kohdatessaan. Näin olen itse saanut kokea, näin on moni muukin, mutta haluan muistuttaa tässä vaiheessa siitä, että kyseessä ovat tosiaan vain mielikuvien murenemiset, sillä todellisuus muuttuu koko ajan, se ei koskaan ole staattinen, vaikka suhteellisessa fyysisessä todellisuudessa, jonka toistemme kanssa jaamme, siltä vaikuttaisi näyttävän.

Kukaan tai mikään ei ole koskematon, vaikka niin haluamme väittää itsellemme, ja jokainen tekomme, sanamme ja ajatuksemme käy koko maailmankaikkeuden mittaisella kiertoajelulla päätyen vain takaisin itsellemme, jotta meillä taas on mahdollisuus muuttua ja ennenkaikkea elää. Näin se on, koska näin se toimii!

Olen kuullut sanottavan että kaikki on yhtä, ja me olemme yhtä kaiken kanssa. Uskon tämän väittämän paikkansapitävyyteen ainakin siltä osin, että olemme osa suurta suurta kokonaisuutta, joka on suurempi kuin suurin visiomme tai suurin kuvitelmamme siitä. Itseasiassa jopa vielä suurempi kuin suurimmasta visiostamme suurin määritelmä!

Tyypit hei.

Moi. Ei muuta kun että:

Tässä hetkessä meillä on mahdollisuus muuttaa meidän yhteinen kohtalomme. Tajuatko? Tässä ei ole kyse vain yksilön mielihaluista, eikä sivilisaation tavoitteista, saatikka niistä tuhansien vuosien aikana kertyneistä Karmaisevista käyttäytymis- ja moraaliparadigmoista jotka painavat kollektiivista alitajuntaamme. Tässä on kyse kaikesta. Ja tietenkin myös Ei-mistään, sillä sekin sisältyy kaikkeen, niinkuin kaikkeus sisältyy itsestään Ei-Mihinkään, joka sisältyy Rakkauteen ja Jumalaan ja Naapurin Mauri-setään. Muuttukaamme, havahtukaamme, flipatkaamme, turtukaamme vihaamme vain kaivautuaksemme sieltä ulos taas kaiken anteeksiantavan rakkauden sulosyleilyyn.. mitä ikinä tarkoittaakaan tämä loistava LUOMIS
seikkailu johon saamme mahdollisuuden osallistua.

Lyhyesti: Kirkkain toivomukseni on yksinkertaisesti, että me, Sinä ja Minä, lakkaamme ottamasta asioita itsestäänselvyyksinä, ja alamme kunnioittaa, palvoa, ylistää, siunata, rakastaa, tulla osaksi tätä elämän mahdollistavaa ja luovaa VOIMAA. BLESS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


ja vielä kerran BLEEEEEEEEESSSSSSSSS

Ei millään pahalla toki niitä kohtaan, jotka kokevat jotain muuta kuin elähdyttävää elämän energiaa. Haluan vain muistuttaa että kaiken tämän pohjalla ja yllä ja sivustalla on RAKKAUS.

Että moi vaan.