Minusta tuli juuri isä. Tarkoitan nyt kolme kuukautta sitten.
Kaikki on muuttunut. Kaikki muuttuu tällä hetkellä joka hetki.
Heti kun yritän luoda jonkun kätevän paradigman mieleeni, joka kattaisi kaiken tämän muutoksen ja tekisi siitä mielelle sopivan tyydytyspaketin, huomaan seuraavassa hetkessä sen olevan vanhentunut. Vain runkkaaminen ja muu mielihalujen perässä juokseminen jää jäljelle pitämään vanhaa versiota minusta olemassa. Kaikki muu ikäänkuin lipuu ohi virran lailla, jättäen jäljelle mieleni syvimmän toteamuksen, halun olla olemassa, halun manifestoitua ja halun hakea vapauden äärirajat ja painia sielun kanssa hallinnasta kuin grizelzlykarhu painii lajitoverinsa kanssa reviiristä.
Tasapaino on todella hauras asia, niin hauras etten edes käsitä sitä. En koskaan kykenekään käsittämään sitä, sillä käsittäminen on juuri tätä mielivaltaa, jonka jätän jahka tähän "koira jahtaa häntäänsä"-leikkiin kyllästyn.
Jotkut eivät kyllästy siihen koskaan, ja minua harmittaa, sillä saatan kuulua heihin....
