nimetön

istun tässä,
olen läsnä.
hiljaa hiljaa hengitän,
ei ole kiire - ei ole kenkiä.
istun kauan aikaa hiljaa,
pian tunnen kuinka se lävitseni virtaa.
ulkona, sisälle,
äidille, isälle.
sinulle, minälle,
kun löydät sen, pidä se.
sillä kaikki ihmiset se yhteen liittää.
harva vain siitä muistaa kiittää.
kelle se lapsena kannetaan pöytään,
järkkymätöntä luottamusta.
pitää mieli vakaana, ei tuottaa tuskaa.

siinä se on, minne aina halusit.
jos ei kelpaa niin ota huumeet avuksi.
ne vie sinut kauas pois tästä hetkestä.
ihanaa - jeesuksen kanssa happoretkellä.
myytit kutoutuu mielessä verkoksi.
niistä ei erottauduta helposti.
niinkuin aina - kärsivällisyys palkitaan.
elämän päämäärä huutaa sun harkintaa.

siksi kiitän että olen tänään elossa.
ei tarvitse elää herran pelossa.

kuin herrat pellossa,
kuin viisari kellossa.

kiertää samaa rataa kunnes patterit loppuu.

Kipu on hyödyllistä

Kipu on hyödyllinen työkalu, vaikka se ei tuotakaan nautintoa. Kipu on totisesti suklaata.

Kehomme kertoo meille joka hetki siitä suhteesta, jonka olemme maailmankaikkeuden kanssa solmineet, vaikka olemmekin fyysisesti "yhtä" sen kanssa (On nimittäin mahdotonta tehdä eroa subjektin ja objektin välillä, vaikka itsekin olen kyllästymiseen asti yrittänyt rajoja vetää ja löytää erinäisistä lähteistä koodin joka ratkaisisi tämän propleeman. Objektiivista on vain objektiivinen.). Ihmeellinen ratsumme ei jaksa ravata kosmista taivaltaa ilman sopivaa kohtelua.

Kun kehoni kertoo minulle kivun kokemuksen kautta, että jotain suhteessani maailmankaikkeuden kanssa on jollain tasolla "vinossa", vaikka luomistulos olisi tyydyttävä ja olo muuten onnellinen, yleensä viimeiseen asti pyristelen vastaan jotta voisin säilyttää tämän nykyisen version asioiden tilasta - että voisin jatkaa oikeassaolemista ja tyydyttävää elämää huolimatta siitä että korkein visio Minusta Luojan Poikana ja oikeutettuna elämän ylläpitäjänä jäisi puolitiehen.

Vuorovaikutussuhteessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta, sillä sen mitä antaa, sen saa vastaanottaa. Kun jääräpäisesti yritän mahtua mahtipontisen elämänkatsomukseni ja mielipiteideni ammusvyön kanssa siitä kapeasta portista joka johtaa toiseen tiehen, saan vain kokea kehossani miten ne eivät yksinkertaisesti sovi läpi "neulansilmästä" - väkisinkin ne riuhtoituvat irti vaikka olen ne ihooni kiinnittänyt, ajatuksiini kyllästänyt. Näin tapahtuu uudestaan ja uudestaan. Irtipäästäminen on minulle niin kovin vaikea läksy oppia, kun olen suloista oikeassaolemisen nektaria ja päihtymisen kiimaa maistanut.

Mutta minä opin koko ajan. Joka päivä tehokkaammin ja joka päivä uudelleen luoden vakkakin mikrosekunnin paloissa tätä käsitystä Ratsastajasta, joka ei pysähdy ennenkuin määränpää on saavutettu.

Nämä sanat kertovat kaaaaartaen piiiiitkän matkan vuosituhansia vanhan mystisen sanoman minkä voi ilmaista YTIMEKKÄÄSTI, sanattomasti Läsnäolon ytimessä ja krapulakusen hajun ulottumattomissa.