Ilmastonmuutoksesta ja maailman nykytilasta keskusteltaessa puhutaan ja kirjoitetaan usein siitä,
miten ja millä tavoin muutokset elintavoissamme voisivat vaikuttaa meidän ihmisten hyvinvointiin ja ympäristöön.
On tehty paljon erilaisia muutosehdotuksia ja suunnitelmia kestävän kehityksen aikaansaamiseksi, ja
vieläpä joitakin näistä suunnitelmista on pantu peräänantamattomien ihmisten vuosikausien ponnistelujen jälkeen täytäntöön.

Tämä on ollut hienoa taistelua, ja moni ihminen on sen seurauksena herännyt tarkastelemaan maailmaa uusin silmin, valmiina
toimimaan paremman maailman puolesta.

Tosiasia kuitenkin on että vaihtamalla aurinkopaneeleihin, kestoivaippoihin ja luomumaitoon emme vielä kovin pitkälle pötki.
Meidän koko suhtautumisemme ja asenteemme maailmankaikkeutta kohtaan (ei siis pelkkää
planeettaamme ja sen päällä esiintyvää elämää kohtaan!) on muututtava perusteellisesti, jos haluamme elää onnellisuudessa ja
harmoniassa sen kanssa. Minusta tuntuu suoraan sanoen, että on poistettava tiettyjä häiriötekijöitä tietoisuudestamme.

Nähdäkseni evoluutioteoria sopivasti vaikkapa kristinuskon pumpulisella ja todellisen yksilönvapauden kuristavalla
teorialla höystettynä antaa ihmisolennolle jonkinnäköisen sanattoman oikeuden
"hyväksi"käyttää ja tehdä mitä huvittaa kaikella minkä
planeetan päältä ja alta löytää.

Toisin sanoin, meidän kulttuurimyyttimme oikeuttaa meidän ahneen käytöksemme,
se ikäänkuin hiljaa kuiskaa korvaamme, että vahvimman oikeus on tehdä
aivan mitä tahansa mieleen juolahtaa, kunhan se palvelee omien (tai ihmisten joista on jotain
"hyötyä") aivojen mielihyväreseptoreita juuri sillä hetkellä, sillä Jeesus (tai no, kuka tahansa mestari, pääasia on
että omista pahoista teoista ei tarvitse vastuuta kantaa)
kuitenkin armahtaa kaikki synnit.. Tämä on länsimaisen kulttuurin tila uuden vuosituhannen jo koitettua.
(Eikä vapahtaja sittenkään saapunut, ei vieläkään. Vaikka lupasi.)

Meidän on muutettava tarinaamme, meidän on luotava se uudelleen. Meidän on lakattava
tuntemasta syyllisyyttä menneistä virheistämme, kohdattava itsemme vaikeatkin puolet ja tehtävä
aselepo menneen minämme kanssa. Vain siten voimme jatkaa puhtain sydämin ja kirkkain mielin
huomiseen, jossa rakennamme sen uuden valtakunnan, jota niin monet odottavat passivoituneina ja masentuneina elämiensä
hamaan loppuun saakka.

Meillä on vain nyt, ja tässä hetkessä meidän on kyettävä antautumaan.