Olin eilen mielenkiintoisella luontoreissulla...
Minulle valkeni luomisen mysteeri kokemuksellisella tasolla, kun sosiaalinen minäni disintegroitui ja henkilökohtaisen sisäisen luomisen lähteeni arkkityyppi paljasti kasvonsa ja olemuksensa. Etsijän, narrin ja jumalanpalvelijan pyhä unioni - Minä riisuttuna käsitemaailman rajoitteista. Hulluus, joku voisi sanoa. Enkä yhtään ihmettele miksi ihmiset sairastuvat skitsofrenian tyyppisiin psykoottisiin oireyhtymiin käyttäessään psykoaktiivisia aineita huvin vuoksi. Se on väistämätön hinta joka on maksettava puuttumisesta persoonallisuuden syvällisimpiin rakenteisiin ilman tarpeellista tietoa ja elämän taitoa.
Tämä arkitajunnalle vieras Minä on samankaltainen kuin tarinoissa - sosiaalisen minän tavoitteellinen toiminta ei enää ole "validia", tilalle astuu ikuisen nykyhetken jatkumo, jossa kaikki aistien tuoma informaatio on sidoksissa tunne-elämään. Ja vice versa.. Lukemattomat luomakunnan vieraammat muodot ja värit antautuvat "etsijän" aistimaailmaalle.
Kokemukseni viesti oli hyvin kirkas ja selvä.
Etsijä etsii ja etsii, pohjattomassa "luupissa", jonka uusin versio on vain vähäisempi versio seuraavasta. Se on etsimisen funktio... Löytämisellä ei ole mitään tekemistä etsimisen kanssa. Löytämiseen tarvitaan vahvaa ja sitoutuvaa tahtoa kokea myös epämiellyttäviä kokemuksia, kokemuksia jotka ovat ristiriidassa niin menneisyyden, nykyhetken kuin tulevaisuudenkin kanssa. Sillä nykyhetki kuten käsite "kissa" on vain mielen hahmotelma jollekin, mikä On, mutta jota mieli tarkoituksenhakuisen luonteensa vuoksi "pukee" sanoiksi. Ja sanat ovat mitä ovat. Dataa. Ja minä haluaa ja tahtoo. Niin paljon että on valmis investoimaan itsestään mielettömästi osia ulkoiseen todellisuuteen - tullakseen ikäänkuin riippuvaiseksi sen tapahtumista.
Jokatapauksessa - tämä "mysteerinen" tila ei ole "luonnollinen" ihmiselle siinä mielessä kuin vaikka kokemus nälästä tai kivusta. Vain vauva-iässä ja lapsuudessa meemien ja käyttäytymismallien verkko on niin löyhä että ikuinen nyt-hetki voi olla todellinen ja koettu arkirealiteetti. Arkitodellisuus. Minulle paljastui, että kun me pienestä pitäen pikkuhiljaa imuroimme ympäristöstämme niitä piirteitä jotka määrittelevät itsemme, me teemme suurimman osan tästä prosessista tiedostamatta lainkaan kuinka laajamittaiset seuraukset sillä voi ollakkaan. Me olemme me vain koska me olemme saaneet ympäristöltämme eväät toteuttaa prosessin. Jos ympäristö ei tarjoa suotuisia virikkeitä ja käyttäytymismalleja - joiden tarkoitus on rakentaa eheä tunteva, toimiva ja tahtova minä (joka kaiken lisäksi osaa tunnistaa omat tunteensa ja niiden pohjalta toimia korkeimman "potentiaalin" mukaan) - prosessi ei jossain tapauksessa koskaan edes käynnisty. Silloin on vain mekaniikkaa, aivojen jatkuvaa hakeutumista kohti miellyttävintä tilaa - tilaa jossa voi välttää kivun jota juurettomuus aiheuttaa.
Elämän ei mielestäni ole itsessään tarkoitus olla siis millään tasolla miellyttävää. Tämä on minunkaltaiselle hedonistille niin vaikea ymmärtää - koettuani elämässäni sen mitä olen kokenut, olen vastoin omaa korkeinta tavoitettani joutunut riutumaan ja kamppailemaan mielihyvän saavuttamisen ehdoilla pitkään. Kunnes aina silloin tällöin "silmäni ovat auenneet", kuten monet elämän mysteerin sanattoman läsnäolon kokeneet ovat asian ilmaisseet. Kuitenkin, pääsuunnittelija ja pääarkkitehti tässä prosessissa olen minä, eikä mikään ulkopuolinen auktoriteetti tai "korkeampi taho". "Korkeampi taho" on AINA mielikuvituksen tuotetta. Tämä ei silti mielestäni tee siitä yhtään kokemuksellisesti vähemmän todellista kuin esimerkiksi autoilua moottoritiellä.
Yhteisön tarkoitus on palvella sen yksilöitä, tämä on nykyinen humanistisen individualismin maailmankuvan viesti (tosin vain aika pienessä osassa planeettaamme). Yksilön tahto on tässä vaiheessa korkein tahto. Vapaus. Vapaus ajan rattaasta jossa olemme kollektiivisena olentona kamppailleet vuosituhannet. Joka hetki me keksimme uusia keinoja vapauttaa visiomme. Joka hetki aina uudempia, tehokkaampia keinoja jälleenluoda mysteeri palvelemaan ja tulemaan palvelluksi.
Minulle kirkastui oivallus, että selviytyminen on silti aina korkeammalla kuin mikään väkisin väänneetty ideaali. "When push comes to shove"... Altruismi on seuraava versio selviytyä tehokkaammin. Elämä on ainoa arvo minulle. Ja sen kunnioittaminen että olen osa sitä vaikka se ei aina olisikaan osa minua. Tässä on juuri egon ja egoismin haka - geenit tahtovat jatkaa olemassaoloaan - ne liittyvät yhteen, ne luovat fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia (kollektiivisen psyyken) tiloja. Molekyylitason värähtelyt luovat laajempia syklejä.
Olemme selkeästi niin tottuneet näkemään elämän matkana pisteestä A pisteeseen B, että unohdamme vallan sen luonnon ja universumin kaikkialla pätevän syklisen luonteen... Tosiasian että luominen on Jatkumo. Luominen kaikessa, luominen minussa. Luomisen käsitteellä ei tässä yhteydessä ole siis mitään tekemistä perinteisen Luojan tai Jumalan arkkityypin kanssa, tarkoitan sillä tilaa ja tapahtumaa jossa tapahtuminen ja tila tapahtuu.
Olen jauhanut tässä paljon sanoja. En tiedä miksi.. Minulla on hillitön tarve purkaa kokemuksiani sanoiksi, jauhaa ne myös tämän käsitteellisen mielen myllyn läpi. Sinänsähän prosessi on turha - kokemus on ja sanani sen jälkeen ovat mitättömiä yrityksiä lähentyä arkitajunnassa jotain mikä on totisesti sen Ulottumattomissa.
Lopullinen viestini jonka filtteröin omasta kokemuksestani on seuraava: Mikäli sinä joka luet tätä koet tarvetta sekoittaa arkitajuntaasi psykoaktiivisilla substansseilla, tee se mielellään harkitusti ja tiedostaen joka hetki mitä tapahtuu, ja miksi näin tapahtuu. Jossain vaiheessa elämässä voi olla sellaisia vaiheita jolloin tuntuu että hallinta on täysin kadoksissa ja kipu on sietämätön... Omakohtaisesti olen kokenut paljon helpotusta eräistä työkaluista jotka ovat antaneet minulle hengähdystauon niistä vaikeista tunteista jotka sisälläni katkeamatta pyrkivät julki.
Mutta loppujen lopuksi, nämä asiat tulevat aina julki. Ennemmin tai myöhemmin. Monet tarpovat elämiään hautaan saakka oivaltamatta mikä sisällä kalvaa.. Kipu voi todellakin olla niin vahva. Varsinkin jos ihminen ohjelmoidaan hänen tahdostaan riippumatta uskomaan että on syntiä tuntea niinkuin tuntee.
Tämänkaltaiselle ihmiskunnan syövälle tulisi saada mahdollisimman nopea loppu. Mikäli haluamme joskus elää tasapainossa ja harmoniassa.
No comments:
Post a Comment