Muutoksesta

Muuttuminen on elämän ainoa periaate. Muuttuminen jostakin joksikin.

Meillä ihmisillä on niin hauskoja mielikuvia siitä millainen maailman tulisi olla. Minulla, sinulla ja hänellä. Vähänpä tiedämme että kaikki ympärillämme, jok'ikinen atomi on juuri täydellisessä kohdassaan - täydellisessä harmoniassa kaiken kanssa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä että jotain on pielessä... Selitys tähän kokemukseen on käsittääkseni yksinkertaisempi kuin annamme itsellemme tilaa ymmärtää. Muutosprosessin aikana, sen kuljettaessa tätä persoonallista kokemusta Ykseydestä kohti Yksilöllisyyttä (eli: yksinäisyyttä) aistimme, aistiemme tulkinnasta vastaavat osat meissä sekä näiden osien keskenäinen kommunikaatio ovat hieman, sanoisinko, erilaisissa muutosprosessin vaiheessa. Jos nyt voidaan ylipäätään yleistää tällaista tapahtumaa, siitä en ole ollenkaan vielä varma.

Olemme kollektiivisena olevana muuttuneet suhteellisen paljon vuosien varrella. Näin olen lukenut monesta lähteestä. Oli alkuperämme sitten 6000 vuoden takaisissa tai 6000 miljoonan vuoden takaisissa tapahtumissa, näin on.

Millään muulla nippelitiedolla ei ole asiaankuuluvaa merkitystä, enkä usko että prosessin alullepanijaa - Luojaa/Jumalaa, mikäli hän todella on olemassa - kiinnostaa niin paljon se, miten hyvin hänen n.s. henkilökohtaisia mieltymyksiämme palvelemme, tai miten kovasti yritämme olla uskollisiä Hänen asettamilleen laeille.. Uskoakseni Hän loi meidät muuttumaan kohti jonkinlaista... Korkeampaa versiota Itsestämme.. Tietenkään Hän ei ole mikään persoonallinen Hän sellaisessa mielessä kuin vaikka minä ja sinä, vaan energia, Voima, tietoisuus ja alkuperäinen - Tila? Eräs ystäväni sanoi "Tila jossa tila tapahtuu", ja niin on varmasti sanottu lukuisia kertoja lukuisissa eri paikoissa planeetan päällä.

Lopetan tähän paskanjauhamisen tältä erää. Kaikki muutoksen kannalta olennainen tapahtuu nyt! Kaikki vastustus on täydellisen turhaa.

Daniel Quinn: Ismael
Jared Diamond: Romahdus
Jared Diamond: Kolmas simpanssi

www.tiede.fi-sivuston keskustelupalstat kertovat myös omaa karua tarinaansa.

Asiat tärkeysjärjestykseen

http://veg-tv.info/Earthlings

en edes lähde kirjoittamaan lyhyitä mietteitä tästä aiheesta.


sana vaikenee totuuden edessä.

nimetön

istun tässä,
olen läsnä.
hiljaa hiljaa hengitän,
ei ole kiire - ei ole kenkiä.
istun kauan aikaa hiljaa,
pian tunnen kuinka se lävitseni virtaa.
ulkona, sisälle,
äidille, isälle.
sinulle, minälle,
kun löydät sen, pidä se.
sillä kaikki ihmiset se yhteen liittää.
harva vain siitä muistaa kiittää.
kelle se lapsena kannetaan pöytään,
järkkymätöntä luottamusta.
pitää mieli vakaana, ei tuottaa tuskaa.

siinä se on, minne aina halusit.
jos ei kelpaa niin ota huumeet avuksi.
ne vie sinut kauas pois tästä hetkestä.
ihanaa - jeesuksen kanssa happoretkellä.
myytit kutoutuu mielessä verkoksi.
niistä ei erottauduta helposti.
niinkuin aina - kärsivällisyys palkitaan.
elämän päämäärä huutaa sun harkintaa.

siksi kiitän että olen tänään elossa.
ei tarvitse elää herran pelossa.

kuin herrat pellossa,
kuin viisari kellossa.

kiertää samaa rataa kunnes patterit loppuu.

Kipu on hyödyllistä

Kipu on hyödyllinen työkalu, vaikka se ei tuotakaan nautintoa. Kipu on totisesti suklaata.

Kehomme kertoo meille joka hetki siitä suhteesta, jonka olemme maailmankaikkeuden kanssa solmineet, vaikka olemmekin fyysisesti "yhtä" sen kanssa (On nimittäin mahdotonta tehdä eroa subjektin ja objektin välillä, vaikka itsekin olen kyllästymiseen asti yrittänyt rajoja vetää ja löytää erinäisistä lähteistä koodin joka ratkaisisi tämän propleeman. Objektiivista on vain objektiivinen.). Ihmeellinen ratsumme ei jaksa ravata kosmista taivaltaa ilman sopivaa kohtelua.

Kun kehoni kertoo minulle kivun kokemuksen kautta, että jotain suhteessani maailmankaikkeuden kanssa on jollain tasolla "vinossa", vaikka luomistulos olisi tyydyttävä ja olo muuten onnellinen, yleensä viimeiseen asti pyristelen vastaan jotta voisin säilyttää tämän nykyisen version asioiden tilasta - että voisin jatkaa oikeassaolemista ja tyydyttävää elämää huolimatta siitä että korkein visio Minusta Luojan Poikana ja oikeutettuna elämän ylläpitäjänä jäisi puolitiehen.

Vuorovaikutussuhteessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta, sillä sen mitä antaa, sen saa vastaanottaa. Kun jääräpäisesti yritän mahtua mahtipontisen elämänkatsomukseni ja mielipiteideni ammusvyön kanssa siitä kapeasta portista joka johtaa toiseen tiehen, saan vain kokea kehossani miten ne eivät yksinkertaisesti sovi läpi "neulansilmästä" - väkisinkin ne riuhtoituvat irti vaikka olen ne ihooni kiinnittänyt, ajatuksiini kyllästänyt. Näin tapahtuu uudestaan ja uudestaan. Irtipäästäminen on minulle niin kovin vaikea läksy oppia, kun olen suloista oikeassaolemisen nektaria ja päihtymisen kiimaa maistanut.

Mutta minä opin koko ajan. Joka päivä tehokkaammin ja joka päivä uudelleen luoden vakkakin mikrosekunnin paloissa tätä käsitystä Ratsastajasta, joka ei pysähdy ennenkuin määränpää on saavutettu.

Nämä sanat kertovat kaaaaartaen piiiiitkän matkan vuosituhansia vanhan mystisen sanoman minkä voi ilmaista YTIMEKKÄÄSTI, sanattomasti Läsnäolon ytimessä ja krapulakusen hajun ulottumattomissa.

Eläimestä ja häpeästä

Tunnen monista tekemistäni asioista häpeää. En lähde tässä sen enempää kertomaan että minkätyyppisistä tekemistäni asioista, jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä.

Olen kasvanut ympäristössä, jossa todelliselle sydämelliselle avoimuudelle ei juuri ole ollut sijaa läpivalaista ihmismielen, noh sanoisinko sen vai en, läpimätiä motiiveja.

Me nimittäin olentoina tunnumme syntyvän jonkinlaisen täydellisen itsetuhon kulttuuriin, joka on tiedostamatta siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilmeisesti tarkoitus on varjella jotain hyvin tärkeää tietoa joka on välttämätöntä todellisuuden oikein kokemiselle. *Krhm*. No, esimerkki. Tämä "Itse" käsite ensinnäkin. Ikäänkuin tämän mekaanista kyvykkyyttämme suojavaan ihokerroksen jälkeen yhtäkkiä "Minä" loppuisin. Omituinen ajatus - täytyy oikein ihmetellä miksi "helvetissä" tämä nyt näin meni. Millä todellisuuden tasolla on välttämätöntä kokea tai ajatella että "on erillinen" maailmankaikkeudesta? Seuraako joku "erikoispalkinto" vain "minulle" jos elän oikein näissä suhteellisisten käsitteiden rajaamissa "malleissa" jotka vaihtuvat kuin merituulen puhaltamat hajut rannalla (aina lokinraadoista suloisen kevään aromaattiseen hyväilyyn)? Hyödyttääkö tällainen "erillisyyden" illuusio ketään?

Mitä se hyöty on sitten? Monien filosofien mielestä kyseinen käsite ei ole millään tasolla yhteydessä Jumalaisen Idean kanssa, sen Puhtaan Totuuden, jos et heti kässännyt tiäksä.

Eli suhteellista on kaikki niin kauan kun tällaiset käsitteet kuten "hyöty" tai "hyvä" tai "perkeleellinen" pyörivät keskustelussa, niin kauan pysytään poissa Jumalan Sanasta kuin kissa huonomerkkisestä kissanruuasta. Ei vaan mene läpi, ne eivät voi penetroitua korkeammille värähtelytasoille

Soitan nyt muuten mielenkiintoista musiikkia, jos joku ihminen haluaa tietää mitä niin tämä on: "Receiver"-nimisen orkesterin "Svenska på sjukhus (jh edit)". Orkesteri "Receiver" on minun ja ystäväni Johan Halinin projekti vuosien takaa. Olkaa hyvät.

Imuroi tästä: Receiver - Svenska på sjukhus (jh edit) - mp3



Rauhaa ja siunattua iloa päivääsi.

Pimeydestä valosta muista

Elämme ihmeellisessä suhteellisuudessa. Oma suhteellisuuden kenttäni on tällä hetkellä virittynyt keloihin pornografiasta ja omasta suhteestani tähän ihmismielen ja -kehon tuotteeseen. Katsottuani elokuvan "Reikä sydämessäni" joka on Lukas Moodyssonin uusi elokuva oma näkökulmani muutti suuntaansa hivenen sinne päin missä pidetään pornografiaa vain jonkinlaisena mahdollisimman nopeasti poiskiskottavana kieroutumana eikä hyväksyttävänä "viihteen muotona" kuten useat ihmiset asian ilmaisevat.

Me niin varjelemme uskonvapauttamme, sananvapauttamme ja "henkilökohtaista koskemattomuutta" että sormiemme läpi valahtaa itse koko elämä, tottelemattomuudesta on työkalun sijaan tehty jonkinlainen helvetillinen koneisto joka halveksuu elämää ja ottaa kaiken mitä se ikinä keksiikään "tarvitsevansa" ollakseen onnellinen.

Ihmiset kyllä te tiedätte hyvin sydämessänne (tai jossakin, siis sydänhän nyt on tää vanhan liiton tapa ilmaista asia) että rakkaus on hengellistä, todellisuus on rakkautta, joten todellisuus on hengellistä. Todellisuus ei ole vain tätä luonteetonta ainetta. Tutki sitä sisäistä hiljaisuutta. Tarkkaile.


Sisäinen tila muuttuu ulkoiseksi tilaksi. Tällä hetkellä omassa elämässäni vaikuttavat omat näkemykseni kokevat perinpohjaista uudistusta. Uudelleenluomista. Olen tullut pisteeseen jossa valintani melkein poikkeuksetta johdattavat minun kivun kokemukseen. On tultava uudelleen tietoiseksi jotta voi valita uuden tien. Herätys.

Herätys unesta todellisuuteen. Näin voisi kuvata prosessia.

Lapsestani

Minusta tuli juuri isä. Tarkoitan nyt kolme kuukautta sitten.

Kaikki on muuttunut. Kaikki muuttuu tällä hetkellä joka hetki.

Heti kun yritän luoda jonkun kätevän paradigman mieleeni, joka kattaisi kaiken tämän muutoksen ja tekisi siitä mielelle sopivan tyydytyspaketin, huomaan seuraavassa hetkessä sen olevan vanhentunut. Vain runkkaaminen ja muu mielihalujen perässä juokseminen jää jäljelle pitämään vanhaa versiota minusta olemassa. Kaikki muu ikäänkuin lipuu ohi virran lailla, jättäen jäljelle mieleni syvimmän toteamuksen, halun olla olemassa, halun manifestoitua ja halun hakea vapauden äärirajat ja painia sielun kanssa hallinnasta kuin grizelzlykarhu painii lajitoverinsa kanssa reviiristä.

Tasapaino on todella hauras asia, niin hauras etten edes käsitä sitä. En koskaan kykenekään käsittämään sitä, sillä käsittäminen on juuri tätä mielivaltaa, jonka jätän jahka tähän "koira jahtaa häntäänsä"-leikkiin kyllästyn.

Jotkut eivät kyllästy siihen koskaan, ja minua harmittaa, sillä saatan kuulua heihin....