Asiat tärkeysjärjestykseen

http://veg-tv.info/Earthlings

en edes lähde kirjoittamaan lyhyitä mietteitä tästä aiheesta.


sana vaikenee totuuden edessä.

nimetön

istun tässä,
olen läsnä.
hiljaa hiljaa hengitän,
ei ole kiire - ei ole kenkiä.
istun kauan aikaa hiljaa,
pian tunnen kuinka se lävitseni virtaa.
ulkona, sisälle,
äidille, isälle.
sinulle, minälle,
kun löydät sen, pidä se.
sillä kaikki ihmiset se yhteen liittää.
harva vain siitä muistaa kiittää.
kelle se lapsena kannetaan pöytään,
järkkymätöntä luottamusta.
pitää mieli vakaana, ei tuottaa tuskaa.

siinä se on, minne aina halusit.
jos ei kelpaa niin ota huumeet avuksi.
ne vie sinut kauas pois tästä hetkestä.
ihanaa - jeesuksen kanssa happoretkellä.
myytit kutoutuu mielessä verkoksi.
niistä ei erottauduta helposti.
niinkuin aina - kärsivällisyys palkitaan.
elämän päämäärä huutaa sun harkintaa.

siksi kiitän että olen tänään elossa.
ei tarvitse elää herran pelossa.

kuin herrat pellossa,
kuin viisari kellossa.

kiertää samaa rataa kunnes patterit loppuu.

Kipu on hyödyllistä

Kipu on hyödyllinen työkalu, vaikka se ei tuotakaan nautintoa. Kipu on totisesti suklaata.

Kehomme kertoo meille joka hetki siitä suhteesta, jonka olemme maailmankaikkeuden kanssa solmineet, vaikka olemmekin fyysisesti "yhtä" sen kanssa (On nimittäin mahdotonta tehdä eroa subjektin ja objektin välillä, vaikka itsekin olen kyllästymiseen asti yrittänyt rajoja vetää ja löytää erinäisistä lähteistä koodin joka ratkaisisi tämän propleeman. Objektiivista on vain objektiivinen.). Ihmeellinen ratsumme ei jaksa ravata kosmista taivaltaa ilman sopivaa kohtelua.

Kun kehoni kertoo minulle kivun kokemuksen kautta, että jotain suhteessani maailmankaikkeuden kanssa on jollain tasolla "vinossa", vaikka luomistulos olisi tyydyttävä ja olo muuten onnellinen, yleensä viimeiseen asti pyristelen vastaan jotta voisin säilyttää tämän nykyisen version asioiden tilasta - että voisin jatkaa oikeassaolemista ja tyydyttävää elämää huolimatta siitä että korkein visio Minusta Luojan Poikana ja oikeutettuna elämän ylläpitäjänä jäisi puolitiehen.

Vuorovaikutussuhteessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta, sillä sen mitä antaa, sen saa vastaanottaa. Kun jääräpäisesti yritän mahtua mahtipontisen elämänkatsomukseni ja mielipiteideni ammusvyön kanssa siitä kapeasta portista joka johtaa toiseen tiehen, saan vain kokea kehossani miten ne eivät yksinkertaisesti sovi läpi "neulansilmästä" - väkisinkin ne riuhtoituvat irti vaikka olen ne ihooni kiinnittänyt, ajatuksiini kyllästänyt. Näin tapahtuu uudestaan ja uudestaan. Irtipäästäminen on minulle niin kovin vaikea läksy oppia, kun olen suloista oikeassaolemisen nektaria ja päihtymisen kiimaa maistanut.

Mutta minä opin koko ajan. Joka päivä tehokkaammin ja joka päivä uudelleen luoden vakkakin mikrosekunnin paloissa tätä käsitystä Ratsastajasta, joka ei pysähdy ennenkuin määränpää on saavutettu.

Nämä sanat kertovat kaaaaartaen piiiiitkän matkan vuosituhansia vanhan mystisen sanoman minkä voi ilmaista YTIMEKKÄÄSTI, sanattomasti Läsnäolon ytimessä ja krapulakusen hajun ulottumattomissa.

Eläimestä ja häpeästä

Tunnen monista tekemistäni asioista häpeää. En lähde tässä sen enempää kertomaan että minkätyyppisistä tekemistäni asioista, jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä.

Olen kasvanut ympäristössä, jossa todelliselle sydämelliselle avoimuudelle ei juuri ole ollut sijaa läpivalaista ihmismielen, noh sanoisinko sen vai en, läpimätiä motiiveja.

Me nimittäin olentoina tunnumme syntyvän jonkinlaisen täydellisen itsetuhon kulttuuriin, joka on tiedostamatta siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilmeisesti tarkoitus on varjella jotain hyvin tärkeää tietoa joka on välttämätöntä todellisuuden oikein kokemiselle. *Krhm*. No, esimerkki. Tämä "Itse" käsite ensinnäkin. Ikäänkuin tämän mekaanista kyvykkyyttämme suojavaan ihokerroksen jälkeen yhtäkkiä "Minä" loppuisin. Omituinen ajatus - täytyy oikein ihmetellä miksi "helvetissä" tämä nyt näin meni. Millä todellisuuden tasolla on välttämätöntä kokea tai ajatella että "on erillinen" maailmankaikkeudesta? Seuraako joku "erikoispalkinto" vain "minulle" jos elän oikein näissä suhteellisisten käsitteiden rajaamissa "malleissa" jotka vaihtuvat kuin merituulen puhaltamat hajut rannalla (aina lokinraadoista suloisen kevään aromaattiseen hyväilyyn)? Hyödyttääkö tällainen "erillisyyden" illuusio ketään?

Mitä se hyöty on sitten? Monien filosofien mielestä kyseinen käsite ei ole millään tasolla yhteydessä Jumalaisen Idean kanssa, sen Puhtaan Totuuden, jos et heti kässännyt tiäksä.

Eli suhteellista on kaikki niin kauan kun tällaiset käsitteet kuten "hyöty" tai "hyvä" tai "perkeleellinen" pyörivät keskustelussa, niin kauan pysytään poissa Jumalan Sanasta kuin kissa huonomerkkisestä kissanruuasta. Ei vaan mene läpi, ne eivät voi penetroitua korkeammille värähtelytasoille

Soitan nyt muuten mielenkiintoista musiikkia, jos joku ihminen haluaa tietää mitä niin tämä on: "Receiver"-nimisen orkesterin "Svenska på sjukhus (jh edit)". Orkesteri "Receiver" on minun ja ystäväni Johan Halinin projekti vuosien takaa. Olkaa hyvät.

Imuroi tästä: Receiver - Svenska på sjukhus (jh edit) - mp3



Rauhaa ja siunattua iloa päivääsi.

Pimeydestä valosta muista

Elämme ihmeellisessä suhteellisuudessa. Oma suhteellisuuden kenttäni on tällä hetkellä virittynyt keloihin pornografiasta ja omasta suhteestani tähän ihmismielen ja -kehon tuotteeseen. Katsottuani elokuvan "Reikä sydämessäni" joka on Lukas Moodyssonin uusi elokuva oma näkökulmani muutti suuntaansa hivenen sinne päin missä pidetään pornografiaa vain jonkinlaisena mahdollisimman nopeasti poiskiskottavana kieroutumana eikä hyväksyttävänä "viihteen muotona" kuten useat ihmiset asian ilmaisevat.

Me niin varjelemme uskonvapauttamme, sananvapauttamme ja "henkilökohtaista koskemattomuutta" että sormiemme läpi valahtaa itse koko elämä, tottelemattomuudesta on työkalun sijaan tehty jonkinlainen helvetillinen koneisto joka halveksuu elämää ja ottaa kaiken mitä se ikinä keksiikään "tarvitsevansa" ollakseen onnellinen.

Ihmiset kyllä te tiedätte hyvin sydämessänne (tai jossakin, siis sydänhän nyt on tää vanhan liiton tapa ilmaista asia) että rakkaus on hengellistä, todellisuus on rakkautta, joten todellisuus on hengellistä. Todellisuus ei ole vain tätä luonteetonta ainetta. Tutki sitä sisäistä hiljaisuutta. Tarkkaile.


Sisäinen tila muuttuu ulkoiseksi tilaksi. Tällä hetkellä omassa elämässäni vaikuttavat omat näkemykseni kokevat perinpohjaista uudistusta. Uudelleenluomista. Olen tullut pisteeseen jossa valintani melkein poikkeuksetta johdattavat minun kivun kokemukseen. On tultava uudelleen tietoiseksi jotta voi valita uuden tien. Herätys.

Herätys unesta todellisuuteen. Näin voisi kuvata prosessia.

Lapsestani

Minusta tuli juuri isä. Tarkoitan nyt kolme kuukautta sitten.

Kaikki on muuttunut. Kaikki muuttuu tällä hetkellä joka hetki.

Heti kun yritän luoda jonkun kätevän paradigman mieleeni, joka kattaisi kaiken tämän muutoksen ja tekisi siitä mielelle sopivan tyydytyspaketin, huomaan seuraavassa hetkessä sen olevan vanhentunut. Vain runkkaaminen ja muu mielihalujen perässä juokseminen jää jäljelle pitämään vanhaa versiota minusta olemassa. Kaikki muu ikäänkuin lipuu ohi virran lailla, jättäen jäljelle mieleni syvimmän toteamuksen, halun olla olemassa, halun manifestoitua ja halun hakea vapauden äärirajat ja painia sielun kanssa hallinnasta kuin grizelzlykarhu painii lajitoverinsa kanssa reviiristä.

Tasapaino on todella hauras asia, niin hauras etten edes käsitä sitä. En koskaan kykenekään käsittämään sitä, sillä käsittäminen on juuri tätä mielivaltaa, jonka jätän jahka tähän "koira jahtaa häntäänsä"-leikkiin kyllästyn.

Jotkut eivät kyllästy siihen koskaan, ja minua harmittaa, sillä saatan kuulua heihin....

Ilmastonmuutoksesta ja maailman nykytilasta keskusteltaessa puhutaan ja kirjoitetaan usein siitä,
miten ja millä tavoin muutokset elintavoissamme voisivat vaikuttaa meidän ihmisten hyvinvointiin ja ympäristöön.
On tehty paljon erilaisia muutosehdotuksia ja suunnitelmia kestävän kehityksen aikaansaamiseksi, ja
vieläpä joitakin näistä suunnitelmista on pantu peräänantamattomien ihmisten vuosikausien ponnistelujen jälkeen täytäntöön.

Tämä on ollut hienoa taistelua, ja moni ihminen on sen seurauksena herännyt tarkastelemaan maailmaa uusin silmin, valmiina
toimimaan paremman maailman puolesta.

Tosiasia kuitenkin on että vaihtamalla aurinkopaneeleihin, kestoivaippoihin ja luomumaitoon emme vielä kovin pitkälle pötki.
Meidän koko suhtautumisemme ja asenteemme maailmankaikkeutta kohtaan (ei siis pelkkää
planeettaamme ja sen päällä esiintyvää elämää kohtaan!) on muututtava perusteellisesti, jos haluamme elää onnellisuudessa ja
harmoniassa sen kanssa. Minusta tuntuu suoraan sanoen, että on poistettava tiettyjä häiriötekijöitä tietoisuudestamme.

Nähdäkseni evoluutioteoria sopivasti vaikkapa kristinuskon pumpulisella ja todellisen yksilönvapauden kuristavalla
teorialla höystettynä antaa ihmisolennolle jonkinnäköisen sanattoman oikeuden
"hyväksi"käyttää ja tehdä mitä huvittaa kaikella minkä
planeetan päältä ja alta löytää.

Toisin sanoin, meidän kulttuurimyyttimme oikeuttaa meidän ahneen käytöksemme,
se ikäänkuin hiljaa kuiskaa korvaamme, että vahvimman oikeus on tehdä
aivan mitä tahansa mieleen juolahtaa, kunhan se palvelee omien (tai ihmisten joista on jotain
"hyötyä") aivojen mielihyväreseptoreita juuri sillä hetkellä, sillä Jeesus (tai no, kuka tahansa mestari, pääasia on
että omista pahoista teoista ei tarvitse vastuuta kantaa)
kuitenkin armahtaa kaikki synnit.. Tämä on länsimaisen kulttuurin tila uuden vuosituhannen jo koitettua.
(Eikä vapahtaja sittenkään saapunut, ei vieläkään. Vaikka lupasi.)

Meidän on muutettava tarinaamme, meidän on luotava se uudelleen. Meidän on lakattava
tuntemasta syyllisyyttä menneistä virheistämme, kohdattava itsemme vaikeatkin puolet ja tehtävä
aselepo menneen minämme kanssa. Vain siten voimme jatkaa puhtain sydämin ja kirkkain mielin
huomiseen, jossa rakennamme sen uuden valtakunnan, jota niin monet odottavat passivoituneina ja masentuneina elämiensä
hamaan loppuun saakka.

Meillä on vain nyt, ja tässä hetkessä meidän on kyettävä antautumaan.